19.8.2020

Hankinta-asiamiestoiminta päättyi - yhteistyö ja kehittäminen jatkuvat

 
Kesäkuussa 2013 alkoi hanke, jonka tavoitteena oli kehittää ostajien ja tarjoajien osaamista sekä keskinäistä yhteistyötä julkisissa hankinnoissa Pohjois-Savon alueella. Pohjois-Savon hankinta-asiamies –toiminta päättyi kesäkuun 2020 lopussa, mutta maakunnan hankintakulttuurin kehittäminen jatkuu: Savon Yrittäjien HankintaHelppi-hanke auttaa yrityksiä sekä hankintayksiköitä julkisissa hankinnoissa. Hankinta-asiamiestoimintaa pyörittänyt hankintayhtiö Sansia Oy opastaa jatkossakin asiakkainaan olevien julkisyhteisöjen kuten pohjoissavolaisten kuntien hankintojen tekijöitä.

Hankinnat kannattaa ottaa haltuun. Alla muutamia vinkkejä ja linkkejä, joiden avulla pääsee hyvään alkuun:

  • Tietoa hankinnoista on saatavilla enemmän kuin koskaan. Kunnat ja monet muut hankintayksiköt ovat tehneet hankintastrategioita ja -ohjeita sekä lisänneet pienhankintojensa avoimuutta muun muassa ottamalla käyttöön pienhankintajärjestelmiä. Moni kunta on myös koonnut nettisivuilleen tietoa omista hankinnoistaan ja viestii niistä yrityksille esimerkiksi yrityspalveluiden uutiskirjeissä. Myös julkisomisteisen hankintayhtiön Sansian nettisivuilta löytyy tietoa tarjoajille.
  • Monet kunnat järjestävät hankintailtoja ja muita tapaamisia yhdessä paikallisten yrittäjien kanssa. Muutkin toimijat ja hankkeet järjestävät yhteisiä hankintatilaisuuksia.
  • Tulevista hankinnoista tiedottamisesta ja markkinakartoituksesta on tullut monille hankintayksiköille arkipäivää. Kannattaa seurata Hilma-kanavaa, jossa hankintayksiköt monesti kutsuvat tarjoajia markkinavuoropuheluun tietopyynnöllä – saatat päästä vaikuttamaan tarjouspyynnön sisältöön! Uudistuneesta Hilmasta löytyy ilmainen hakuvahti, joka kannattaa valjastaa seuraamaan juuri omalle yritykselle sopivia tietopyyntöjä ja hankintailmoituksia.
  • Kaikille tarjoajille on tarjolla maksutonta hankintaneuvontaa, jota Suomen Yrittäjät toteuttaa alueellisesti työ- ja elinkeinoministeriön rahoituksella. Pohjois-Savossa toimivien yritysten apuna hankinnoissa on Savon Yrittäjien HankintaHelppi-hanke. Suomessa toimii tätä nykyä myös useita loistavia julkisiin hankintoihin erikoistuneita kaupallisia hankintakonsultteja, jotka auttavat esimerkiksi oikeudellisissa pulmissa tai tarjouksen tekemisessä.
  • Hankintayksiköt voivat kysyä ilmaiseksi neuvoa Julkisten hankintojen neuvontayksikön juristeilta. Myös Sansian asiantuntijat neuvovat asiakasorganisaatioidensa hankintojen tekijöitä. JHNY:n mainioihin nettisivuihin kannattaa myös tarjoajien tutustua.
  •  Kestävän kehityksen mukaisten hankintojen tekemiseen löytyy monenlaisia työkaluja Motiva Oy:ltä. Viime vuosina julkisten hankkijoiden tukena ollut kestävien ja innovatiivisten julkisten hankintojen verkostomainen osaamiskeskus KEINO.

Pohjois-Savon hankinta-asiamies kiittää yhteistyökumppaneitaan ja asiakkaitaan yhteisistä seikkailuista julkisten hankintojen jännittävässä ja alati muuttuvassa maailmassa. Tästä on hyvä jatkaa!

 

28.4.2020

Pohjois-Savon hankintatreffit 14.5.

Hankintatreffit ovat pohjoissavolaisten hankintayksiköiden ja tarjoajien yhteisiä tapahtumia, joissa verkostoidutaan, jaetaan julkisten hankintojen tekemisen hyviä käytäntöjä ja opitaan uutta.

Tämänkertaiset hankintatreffit ovat päätöstilaisuus lähes kouluiän saavuttaneelle Sansia Oy:n Pohjois-Savon hankinta-asiamies –hankkeelle, joka päättyy nykymuodossaan kesäkuun lopussa. Tavoitteena ei kuitenkaan ole muistella menneitä, vaan innostaa ja tarjota työkaluja sekä yhteistyön eväitä hankintojen tekijöille molemmin puolin pöytää.

Tarjolla on LinkedIn-verkostoitumisharjoitus, asiantuntijoiden alustuksia, haastatteluja sekä keskustelua tällä kertaa etäyhteyksien välityksellä. Juontajana toimii yrittäjä ja suunnannäyttäjä Leena Ståhlberg.

Aika: to 14.5.2020 klo 13.00–15.15
Osallistumistapa: Etänä (Teams). Asiantuntijoiden esitykset tallennetaan ja julkaistaan Sansian YouTube-kanavalla.
Kohderyhmä: Sansian pohjoissavolaisissa asiakasyhteisöissä jossain roolissa hankintoja tekevät sekä näille tavaroita, palveluja ja urakoita tarjoavat yritykset.

Ilmoittautumiset ja ennakkokysymykset ti 12.5. mennessä osoitteessa https://my.surveypal.com/Hankintatreffit_14052020

Mukaan mahtuu 50 osallistujaa ilmoittautumisjärjestyksessä. Jos et päässyt mukaan mutta haluat tallenteen, laita sähköpostia Minnalle minna.heikka (ät) sansia.fi.

#hankintatreffit tapahtuvat myös Facebookissa.
Ohjelma:

12.45
Yhteyksien testaus

13.00
Tervetuloa
Pohjois-Savon hankinta-asiamies Minna Heikka, Sansia Oy

13.05
Treffien kattaus ja deittailuohjeet
Yrittäjä ja suunnannäyttäjä Leena Ståhlberg, SUUNTA-Palvelut Ky

13.15
Tuloksellinen tarjousyhteistyö
Yrittäjä Jouni Ortju, Laatukoulutus Jouni Ortju Ky

13.45
Pienikin voi pärjätä suuressa hankinnassa: tapaus Kuopion kaupunkipyöräjärjestelmän operointipalvelun hankinta
Liikkumispalveluiden kehittämispäällikkö Jouni Huhtinen, Kuopion kaupunki
Logiistiikkahankintojen hankintavastaava Jani Ronkainen, Sansia Oy

14.00
Tauko

14.15
Hankinnat hanskaan: vinkkejä hankintayksiköille ja tarjoajille
Hankintalakimies Kari Tossavainen, Tossavainen & Metsävainio Oy

14.50
Innovatiivisuutta pienhankintoihin: Kuopion kaupungin työllisyyspalveluiden dynaamiset pienhankinnat pk-yrityksen näkökulmasta (tallenne)
Yritysyhteistyökoordinaattori Anssi Kuikka, Kuopion kaupunki
Yrittäjä Leena Ståhlberg, SUUNTA-Palvelut Ky
Hankinta-asiamies Minna Heikka, Sansia Oy

15.00
Yhteistyön ja osaamisen kehittäminen jatkuu: HankintaHelppi auttaa hankinnoissa
Asiakkuuspäällikkö Mia Simpanen, Savon Yrittäjät/HankintaHelppi-hanke

15.15
Hankintatreffit päättyvät


Lisätietoja: hankinta-asiamies Minna Heikka, minna.heikka (ät) sansia.fi p. 044 718 2921